Tietoja minusta

Henna Mäkitalo

Nimeni on Henna Mäkitalo ja olen 26-vuotias. Asun puolisoni kanssa Varsinais-Suomessa, Loimaalla. Olen koulutukseltani asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkonomi, sekä kosmetologi.

 

Kirjoitan blogiani täydellä rakkaudella kauneudenhoitoalaa kohtaan. Olen aikaisemmin toiminut monella eri alalla, mutta aina päätynyt takaisin työskentelemään kosmetiikan parissa. Aikaisempi noin viiden vuoden apteekkitaustani antoi minulle idean Asiaa kauneudesta-sivustolleni. Silloisessa työssäni koin suurena vahvuutenani apteekkikosmetiikan myynnin ja kouluttamisen. Aikaisemman liiketalouden, sekä kosmetologin koulutukset ovat vahvistaneet osaamistani lisää. 
Luonteeltani olen puhelias ja sosiaalinen, mutta kuitenkin rauhallinen ja tasapainoinen persoona. Rakastan pitkiä jutteluhetkiä ystävieni kanssa, sekä kihlattuni kanssa matkustelua.

Tällä hetkellä työskentelen apteekkikosmetologina. Lisäksi olen yrittäjä ja omistan pienen kynsistudion, joka toimii kotini yhteydessä. Teen satunnaisesti myös keikkahommia muodin parissa vaatemyyjänä.

Olen tehnyt paljon erilaisia kosmetologin töitä. Olen työskennellyt muun muassa erilaisten kosmetiikkamerkkien tuote-esittelijänä, kosmetiikkaneuvojana Sokoksella ja Emotionissa, apteekkikosmetologina, sekä kauneushoitolassa Espanjassa. Kokemusta on kertynyt opintojen jälkeen myös ripsienpidennyksistä, geelilakkauksista, rakennekynsistä, kestovärjäyksistä ja jalkahoidoista.