Stressin vaikutus ihoon

16.04.2020

Sanalla stressi on alun perin tarkoitettu elimistön kykyä puolustautua hätätilanteissa. Monella varmasti on kova stressi tällä hetkellä. Vaikka jääkin enemmän aikaa kotoiluun, voi muu maailman meno olla hyvinkin stressaavaa. Oletko huomannut, että ihosikin saattaa oireilla?

Koronastressi, työkiireet, sekä kotikoulussa olevat lapset voivat aiheuttaa stressiä ja kaikkia lankoja on joskus vaikeaa pitää käsissä yhtä aikaa, ja se on ihan okei. Stressi näkyy suoranaisesti kehossa myös iho-ongelmina, mutta myös esimerkiksi vatsavaivoina tai univaikeuksina. Esimerkiksi tiukka aikataulu tai kiireinen viikkorytmi laukaisee kehossa stressihormonien eritystä.

Ihoon kohdistuva stressi voi olla ulkoista tai sisäistä. Ulkoista stressiä iholle voivat aiheuttaa esimerkiksi auringon UV-säteily tai suuret lämpötilan vaihtelut, ilmansaasteet, sekä pöly ja epäpuhtaudet. Sisäistä tunneperäistä stressiä voi yleensä aiheuttaa väsymys, kiire ja yleinen tyytymättömyys elämään. Kun stressi jatkuu pitkään, muutokset alkavat näkyä myös iholla. Voit huomata stressimuutoksia esimerkiksi ihon vanhenemisena tai ihon veltostumisena, ihon kuivuutena, sekä ihon arkuutena. Stressin myötä elimistön immuunipuolustus heikkenee ja siksi esimerkiksi akne tai psoriasis saattaa pahentua hetkellisesti. Stressin myötä myös ihon verenkierto heikkenee ja iho menettää kuulautensa.

Muistan vuosien takaa erään naisen, jolla oli varmasti kova stressi. Olin kuullut, että hänen elämässään olisi tapahtunut paljon mullistavia asioita ja asiakaspalvelijana huomasin muutaman kuukauden kuluessa, kuinka hänen ihonsa menetti heleyden, silmän aluset muuttuivat tummiksi ja niissä oli aina turvotusta. Ihosta tuli täysin harmaa. Tämän naisen ihosta näki kovan ja pitkään jatkuneen stressin vaikutukset. Omakin iho on sellainen, joka ottaa pienestäkin stressistä nokkiinsa. Kasvojen alueelle, varsinkin suupielien ympärille kertyy pientä ihottumaa ja päivän mittaan iho alkaa kiristämään. Onneksi tämä vaiva on itselle jo todella tuttu, joten osaan yleensä reagoida ajoissa, kun stressi iskee iholleni. Pyrin aina välttämään stressiä mahdollisimman hyvin, ja stressaavina aikoina pyrin keskittymään enemmän myös ulkoiluun ja unenlaatuun.

Miten stressi-ihoa hoidetaan?

Jo ehkä arvatakin saattaa, että stressi-ihoa hoidetaan lempeästi. Ihoa olisi hyvä hoitaa tuotteilla, joilla on rauhoittava ja kosteuttava vaikutus. Valitse siis hellävarainen puhdistustuote ja panosta esimerkiksi sellaisiin voiteisiin, jotka sisältävät mahdollisimman paljon vitamiineja ja antioksidantteja. Stressaavana ajanjaksona voi olla myös hyvä, niin iholle kuin mielellekin, rauhoittaa ihoa kasvonaamiolla. Naamio yhdistettynä esimerkiksi jalkakylpyyn tuo ajatuksen rentouttavasta spa-hetkestä ja näin ollen auttaa myös mieltä lepäämään. Heitä kurkunviipaleet silmille ja kuuntele vaikka rauhoittavaa äänikirjaa tai musiikkia naamion vaikutusajan verran.

VINKKI! 

Kokeile rauhoittavaa laventelia päivittäisissä rutiineissasi. Laventelin eteerinen öljy on erinomainen valinta ailahtelevalle mielelle tai unettomuuteen. Voit lisätä muutaman tipan eteeristä öljyä esimerkiksi saunan löylyveteen tai esimerkiksi kylpyveden joukkoon.